Future Cup GOES Seinäjoki - Mustia pilviä, tulta ja sammutusjauhetta!
MaananTAI 07.05.2012 klo 01:59
Future Cup asfalttisarja jatkui Seinäjoen tuplakilpailulla. Lauantaina kaasuteltiin märässä kelissä ja sunnuntai kuivalla asfaltilla. Lauantain ensimmäiselle kierrokselle lähdettiin miedosti kuvioidulla pyörällä. Pitoa olis ollut päästellä kovemmin, mutta märkä keli aiheutti lievää varovaisuutta. Sijoituksena kuudes.
Toiselle kierroksella keli alkoi kuivua, vaikka asfaltti itseasiasssa pysyi märkänä myähään iltaan saakka. Viime hetkellä tehtiin päätäs kuivankelin renkaista. Valitettavasti niin myähään, että niitä ei ehtinyt enää vaihtamaan. Näin myös toiselle lähdettiin samalla kuvioidulla kumilla. Kierros meni paljon paremmin kunnes aivan radan lopussa ollut pihankierton tullessa jarrutus lirvahti pitkäksi. Siihen valui tulossa oleva pokaali ja shamppanjat. Aika tosin parani, mutta vain aavistuksen. Lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.
Sunnuntaina päästiin ajamaan kuivalla asfaltilla. Vielä ei tiedetä mitä tapahtui, mutta jostain tuli äljyvuoto ja Coltiainen savutti puolikierrosta kunnes maalintulo jälkeen ilmavirtauksen vähetessä syttyi vielä palamaan. Toiveissa on, että suuremmilta vaurioilta kuitenkin vältyttiin. Mika suoritti formulatyylin "Kovalaisen palomieskoulun diplomin" ja sammutti äljypalon ennen apuvoimia. Sellaista viikonloppua tällä kertaa. Voisiko olla, että ikuinen epäonni on kyllästyisi ja lähtisi jonkun toisen matkaan? [Seinäjoen videokooste]