Slide 1
Internetissä vuodesta 2001!
Kosunen Racing on Mika Kosusen ympärillä toimiva yhteisö, joka perustettiin vuonna 2001. Periaatteena on, että kilpakumppania
autetaan aina tarvittaessa.
Slide 2
Mitsubishi Colt WRC' Evolution
Ainutlaatuinen 4WD, 550 hv, 800 Nm Mitsubishi Colt CZ3:n. Ainutlaatuinen kalusto kiinnostaa sekä Suomessa, että maailmalla. Lisää
Slide 3
Yhteistyössä on voimaa!
Ilman kumppaneita autourheilu on mahdotonta. Näyttävä kokonaisuus kiinnostaa sekä yleisöä, että medioita. Kysy kalustoa myös messuille ja tapahtumiin. Lisää >
Slide 4
Koostevideot kiinnostavat
Mielenkiintoiset kuvakulmat, vaihtuvat ideat, nopeus- ja vaihdenäytöt, savolainen huumori siivittää tunnettuja kisakoosteita.

Saaremaa ralli 2003

saaremaa/maaliSaaremaa ralli sujui viimevuotista huomattavasti paremmin ja maalissa oltiin ison N-ryhmän seitsemäs ja yleiskilpailussa hienosti kolmastoista. Kartalukijana toimi ennakkotiedoista poiketen viime vuonna nuorten-SM sarjassakin Mikan vieressä istunut Timo Väätäinen. Rallin puoliväliin asti ongelmana olivat jarrut tai siis niiden puute. Kun jarrut saatiin palojen vaihdolla ja jarrulevyjen hiomisella kuntoon alkoi ajo maistua. Kun edellisen lisäksi nuotti alkoi sattua kohdalleen, pystyttiin kilpailusta viimein nauttimaan täysin siemauksin. Ralli ajettiin pääasiassa kauniissa syyssäässä, tosin yhdellä loppupuolen erikoiskokeista tuli räntää vaakasuoraan. Matkassa oltiin hieman uudenlaisella kilpa-auton värityksellä eli valkoisen osuutta oli lisätty.

Moni ei tule koskaan ajatelleeksi mitä kaikkea rallikilpailu vaatii kuljettajalta ja huoltoporukalta. Etukäteistyötä on usein uskomattoman paljon. Toivottavasti seuraava selventää esim. rallikatsojalle mitä kaikkea tapahtuu ns. kulissien takana.

19.-24.9. Saaremaa rallin www-sivujen tutkintaa.
- ajankohta, säännöt, ilmoittautuminen ym.

24.-26.9. Matka- ja asumisjärjestelyjä
- Kuljettajan ja kartanlukijan matkojen ja asumisen järjestely/varaaminen
- Huoltoporukan matkat ja asuminen

28.9. Ilmoittautuminen lähetetty kilpailun järjestäjälle rallin www-sivuilta

- Täytetään samalla pakollinen kirjallinen ilmoittautumiskaavake

29.9. Lisätään tieto Saaremaa ralliin osallistumisesta tiimin www-sivuille.
- Postitetaan kirjallinen ilmoittautuminen ja kuitti maksetusta osallistumismaksusta.

5.- 10.10 Kilpakalustonkaluston huoltoa, tarkistuksia.
- Kilpa-auton sisätilojen siistimistä, pientä ulkopeltien oikomista siistimpää kuntoon, maalia pintaan, roiskeläppien asennusta, ilmanohjaimien asennusta, jarrujen ja tekniikan huoltoa.
- Ajotesti soratiellä, Tuppuri, valojen suuntausta, kaikki ok.
- Huoltotavaroiden alustavaa tarkistusta
- Ajovarusteiden tarkistusta ja siistimistä

14.10. Kuljettaja ja kartturi lähtee matkustamaan Saaremaalle
- Autolla Suomen halki Helsinkiin, muutama taukoa matkalla
- Helsingin satamassa passintarkastus
- Katamaraanilla Tallinnaan, jossa passin etsintään, rahan vaihtoa euroista kruunuihin (1e = n.15 kruunua)
- Tallinnassa passin tarkastus ja leimaaminen
- Suunta kohti Saaremaata, lautalla Kuresaareen.
- Hotelliin kirjautuminen ja hetki aikaa levähtää.
- Kilpailijapari suuntaan syömään paikalliseen ruokapaikkaan.

15.10. Reitin nuotitus alkaa
- Herätys, aamiainen ja menoksi
- Ilmoittautuminen ja asiapapereiden saanti.
- Kiinnitetään nuotitusautoon siitä kertova tarra
- Nuotitusta erikoiskokeilla

16.10. Nuotittaminen jatkuu ja huolto suuntaan Suomesta Saaremaalle.
- Kilpailijapari jatkaa nuotittamista klo 11:00 - 20:00
- Huolto lähtee aamulla klo 05.00 Savosta ja edessä 380 kilometriä Helsinkiin.
- Tulli muodollisuudet eli kilpa-auton ym. tullipapereiden teko/leimaus.
- Huoltoporukan passintarkastus.
- Katamaranille väli Helsinki-Tallinna käy liiankin nopeasti autossa istumiseen nähden.
- Tallinnaan tullessa perinteinen passinleimaus show alkaa.
- Matkataan Tallinnasta Kuresaareen menevälle lautalle.

- Lautalle tullessa ilmoitetaan varauksesta nimellä Kosunen Racing ja pujahdetaan lautalle muun jonon ohi. (etukäteistyö ja -varaus alkaa tuottaa hedelmää) ks. kuva = rannalle jäänyt joukko!!

- klo 19.00 huolto alkaa olla perillä Saaremaalla, Kirjautuminen hotelliin
- RUOKAA! eli suuntaaminen kohti 'lokalia' (paikallinen ruokapaikka), jossa syödään massut täyteen. Samalla vaihdetaan kuulumisia, kysellään reitistä ja turistaan yksityiskohdista kilpailijaparin kanssa.

17.10. Saaremaa rallin ensimmäinen päivä
- Herätys klo 6.30, sää puolipilvinen, lämpötila 4 C
- Kiinnitetään järjestäjän mainokset kilpa-autoon ja kilpailunumerot (nro 28) + tehdään viimeiset tarkastukset ja laitetaan akkuporakoneen akut lataukseen.
- Kiinnitetään incar-videokamera ja tarkistetaan sen suuntaus.
- klo. 13:45 kilpa-auton katsastus ja turbon sinetöinti.
- klo 17:00 kilpailijat järjestäytyvät näyttävään jono muodostelmaan, jossa ajetaan keskustan läpi lähtökorokkeelle ja siitä ensimmäiselle erikoiskokeelle.

jonossa

HUOLTO
- Kiinnitetään huoltoautoon tarra, joka kertoo huoltopaikan järjestysmiehille auton kuuluvan huoltokalustoon.
- Pysähdytään tienvarteen näppäämään kuvia kilpa-auto letkasta.
- Huolto suuntaa etsimään huoltopaikalta oman paikkansa ja alkaa 'leiriytyä' paikalle.
Puretaan huoltoautossa huoltotarvikkeet, tarkistellaan rengaspaineita ym.

- EK1 starttaa klo 18.20, edessä 5,36 km soratietä. Viimeistään tässä vaiheessa huollossa aletaan kävellä ympyrää ja jokaisella näyttää olevan omat rituaalinsa. Nopeasti homma kuitenkin laukeaa jännitys unohtuu kun palataan arkirutiineihin. Mietitään tankkausmääriä, laitetaan seuraavan erikoiskokeen renkaat (slicksit) valmiiksi, tarkistellaan rengaspaineita, asennetaan huoltovaloja, etsitään paperia ja puhdistusainetta, työkalut paikalleen ja pälyillään kelloon. Viimein kuuluu jostain selän takaa: TULEE!

1 huoltoKuljettajan kommentit: "-Kyllä ei tällä vauhdilla ainakaan ulos ajeta. Tultiin sen verran pumppaamalla, et ei oo tottakaan. Jarrut tuntuu jotenkin oudolta"
- Otetaan jarrupalat irti ja hiotaan hieman niiden pintaa.
- Vaihdetaan renkaat, tarkistetaan ettei alustasta mikään ole irti.
- Muutetaan iskunvaimentien säätöjä alsfalttierikoiskoetta varten.
- Tuulilasin, peilien ja valojen puhdistusta.
- Säädetään lisävalojen suuntausta.
- Kurkistus konepellin alle ja katsotaan, että letkut/liittimet ovat kiinni.
- Tuulilasin pesunesteen tarkistus ja polttoaineen tankkaus

Tiimin kilpuri lähtee huoltopaikalta seuraavalle erikoiskokeelle
- Huollossa puhdistellaan alla olleiden sorapyörien vanteita, niiden sisäpuolelle kertyneestä hiekasta. Samalla järjestellään työkaluja paikalleen ja puhdistetaan huoltopaikan pressua.

EK2/3, 3 km ja huolto
- Sama asfalttierikoiskoe kahteen kertaan: ensimmäisellä kierroksella yleisö näyttää käsillään hidasta merkkiä. Otetaan vauhtia pois mutta mitään estettä ei kuitenkaan havaita?! Uskomaton määrä muuten yleisöä paikalla, hienoa kurvailla! Toinen kierros onnistuu paremmin kun ylimääräistä hidastelua ei tarvitse tehdä(n. 5s nopeampi), tosin loppupuolella ek:ta yrittää ajo mennä tökkimiseksi.

2 huolto - Huollossa poistetaan lisävalopatteristo keulalta, yleistä alustan tarkistelua, sorapyörät alle, muutetaan iskunvaimentimiin sorasäädöt ja puhdistetaan autoa.
- Tankkaus seuraavan aamun erikoiskokeita varten
- Huoltotavaroiden pakkaaminen huoltoautoon.
- Ensimmäinen kisapäivä ohi ja klo 21.30.
Uskomatonta mutta totta päivien välillä ei ole Park Fermeetä eli kilpurin voisi vaikka rakentaa täysin uusiksi yön aikana.

- Tiimi suuntaa kohti hotellia, jossa suihku ja vaatteiden vaihto.
Jokainen tekee omia askareitaan hotellihuoneissaan. esim. Digikamera lataukseen ja samalla poistellaan jo epäonnistuneita otoksia, jotta huomenna saadaan otettua lisää. Akkuporakoneen akut lataukseen, muistiinpanojen tekoa jne.
- Suuntaaminen paikalliseen ruokapaikkaan.
- klo 23.00 lähes kaikki jo nukkumassa.

18.10. Saaremaa rallin toinen päivä

at-jonossa- Herätys klo 06.30, lämpötila 5 C
Mitä, missä, milloin, täh, eikä.... lausahduksia kantautuu hotellin huoneesta jos toisesta. Äkkiseltään luulisi, että hotelliin on majoittautunut Pirkanmaan lypsykarjatilalliset, jotka heräilevät aamulypsylle. Tosiasiassa heräämisen ajankohta on kuitenkin useimmille sen verran outo, homma näyttää lähinnä siltä, että jalat kyllä liikkuu mutta onkohan kukaan ohjaamassa!

-Kilpailijaparin pitää olla klo. 7.20 paikallisen Peugeot liikkeen piha-alueella. Huolto jatkaa nukkumista vielä klo 7.50 asti ja suuntaa huoltopaikalle klo 8.00. Alkaa huoltopaikan rakennus, alustapressu, teltta, tunkki, pukit, renkaat, työkalut, varaosat, paineilmakompressori, painepesuri, ruokaa ja juomista/ruokaa kuljettajille jne.

EK4/5/6/7
pyöränkulmatEdessä neljä erikoiskoetta soralla eli 2+2 = toiseen kertaan ajettavia erikoiskokeita. Jarrut eivät miellytä kuskia vieläkään. huollossa vaihdetaan jarrupalat ja hiotaan jarrulevyt. Samalla tarkistetaan pyöränkulmat (vaativat säätöä), tehdään pieniä alustasäätöjä, puhdistetaan autoa, vaihdetaan kaikki pyörät, tarkistetaan moottorin putkien/letkujen kiinnitys, kiristellään alustan pultteja, kiinnitetään takaa irronnut 'alustasuoja', tankkaus jne. (huolto 45 min)

EK8/9/10
Välissä kolmen erikoiskokeen 'rykäisy', jonka jälkeen perushuolto eli renkaanvaihto, tankkaus, auton yleistarkistus ja lisänä pesu painepesurilla. (huolto 15 min)

EK11/12/13
Taas kolmen erikoiskoetta ja viimeinen huolto ja maaliintulo.
Erikoiskokeiden välillä muuten järjestäjän puolesta ruokailu kilpailijoille yleisöerikoiskokeen läheisyydessä. Hienoa palvelua ja toimintaa järjestäjältä!
- 13 minuutin huolto, jossa pestään auto puhtaaksi painepesurilla ja suunnataan kohti maalikoroketta. Paikalla suuri yleisöjoukko odottaakin jo kilpailijoita. Kilpailijat ajavat korokkeelle, nousevat autosta ja heittävät lippahattu yleisölle, jotka taputtavat riehakkaasti.

MAALI

Edessä kilpa-auton ajaminen Park Ferme alueelle, jonka jälkeen suuntaaminen hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. n. Klo 20:00 haetaan kilpuri pois Park Fermeestä ja ajetaan se samalla trailerille. Paluu hotellille ja tiimi suuntaa syömään, jonka jälkeen poiketaan kilpailukeskuksella. Tarjolla viiniä, pikkupurtavaa ja salin perällä hieman väkevämpää(kin) juotavaa. Jokaiselle kilpailijaparille vielä tarjolla valokuvat lähtökorokkeelta.

Lopputuloksena ison N-ryhmän seitsemäs ja yleiskilpailun 13 sija. Ihan hyvä suoritus otetaan huomioon jarruongelmat ja tavoitteena ollut maaliin pääsy. Viimeisten erikoiskokeiden ajat toimivilla jarruilla olivat jo ihan kilpailukykyisiä ja nuotti toimi eli senkin puolesta voidaan reissuun olla aivan tyytyväisiä. Kokonaisuutena uskomattoman hienosti järjestetty ralli, paljon innokkaita katsojia, hyvä huoltoalue jne. Kannattaa osallistua!

19.10.2003
- Herätys klo 6.30 ja 7.00 suunta kohti Tallinnaa ja Helsinkiä
- n. Klo 15:30 ollaan takaisin Suomen maaperällä
- Helsingissä passi/tulli muodollisuudet ja matkaa Kuopioon enää 370 kilometriä, jihaa!
- Perillä Kuopiossa klo 21.15 ja rallireissu ohi!

20.10.2003
- Huoltotavaroiden purku huoltoautosta.
- Tämän jutun kirjoitus ja julkaisu tiimin sivuilla ja kuvien purku tietokoneelle.

22.10.2003
Kuvapaketti kilpailusta lisätty tiimin www-sivuille.
Kuvia reissulta tuli otettua muuten n. 260 kpl eli sivuilla ei ole esillä kuin murto-osa. Ajokuvia otetaan muuten mielellään vastaan!

PS. ensivuonna uudestaan???