Uutisia 2007
sunnuntai 02.09.2007 klo 16:08
RAllisprint SM / Kivesvaara - kolmas sija Vuoden 2007 rallisprintin suomenmestaruus ratkaistiin Kivesvaaralla Paltamossa. Kivesvaara on 294,7 metriin merenpinnasta kohoava vaara Paltamon kunnassa, Oulun läänissä. Kisapäivää sävytti kylmä tuuli ja vihvova vesisade. 3 km sorapintaiseen reittiin saa muista rallisprint-kilpailuista poiketen tutustua siviiliautolla (muissa jalan/polkupyörällä), sillä lähtö- ja maalipaikan korkeuseroa n. 130 metriä. Pilke silmä kulmassa voidaan sanoa, että kilpailu ajettiin rallisprintin hallitsevan suomenmestarin Tuukka pojan loistavien nuottien mukaan.
Panimme autoon kunnon renkaat ja eikun lähtöpaikalle. Ensimmäiselle kierrokselle luokka 5 eli nelivetoautot lähtivät yleisensarjan viimeisenä eli lähtönumeroilla 46-59. Rata oli siis jo "siivottu, mutta puhtaalta ajolinjalta ei saanut livetä. Sora lensi, aikaa ja tulosta jännitettiin. Viimein kuuluttaja kertoi sijoitukset: Santti, Hallia, Kosunen... eli kolmas ensimmäisen kierroksen jälkeen.Kivesvaaran rata tahtoo pehmetä toiselle kierrokselle, joten ajat eivät yleensä parane. Sen verran hyvältä tuloslista näytti, että nyt oli aika pistää kaikki peliin.
Kierros vedettiin läpi vesisateessa ja hyvin tulikin. Toisen kierroksen aika 1.45,23 kun ensimmäisellä 1.45,13. Sijoitus säilyi kolmantena, joten SM-sarjan päätöskilpailusta saatiin tulos johon voi olla tyytyväinen. Incar-videosta näet toisen kierroksen suorituksen. Voidaan sanoa, että kilpurin levennys on onnistunut. Viimein siis näyttää siltä, että eteenpäin meno on todenteolla alkanut. Tosin Paltamon kisaan sopien voidaan myös sanoa, että huipulla tuulee. Kilpailun voittoon ajoi Matti Santti, toiseksi suomenmestaruuden varmistanut Tomi Hallia ja kolmas siis Mika Kosunen. [Tulokset]