Kiparin rallisprintissä pronssille
SUNNUNTAI 18.03.2012 klo 21:38
Tiimissä jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan talvikausi käytiin päättämässä Rautavaaralla. Eikun sehän jatkuu(kin) vielä viikon päästä Suopunki rallissa! kuljettajia Kiparissa oli mukana vajaa sata eli haastajia ihan molemmille käsille. Mika lähti puolustamaan viimevuotista voittoaan ja hakemaan kilpailijoiden himoitsemaan Kiparin kunkkupokaalia takaisin kotiin.
Ensimmäinen kierros tuntui kovin liukkaalta. Olisiko vuosikerta rengailla jotain tekemistä asian kanssa? Lisäksi ajokertaa mahtui, jotain ihmeellisiä ongelmia suurempien vaihteiden kytkeytymisen kanssa, mutta hartiavoimalla siitä selvittiin.
yleisö viihtyi lumipenkkojen pölistessä kun maalimutkaan saavuttiin jo perinteiseen raivoisaan rallicrosstyyliin. Takakulma sai jäisestä lumipenkasta hiukan kosmeettisia vaurioita, jotka kyllä oikaistiin pääosin jo kierrosten välissä. Sijoitus oli ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäs (*kuva: Jarkko Ruotsalainen). Toisella kierroksella toivottiin, että vaihteisto ja kuljettaja saa hurmos ajofiiliksen päälle. Noh, Vaihteisto ilmeisesti pelasi. Lopputuloksena yleiskilpailun kolmas sija. Kiparin kunkkupokaali matkasi Nilsiään Jukka Korhoselle. Onnea! [Lopputulokset] [Kiparin videokooste ]