Future Cup sarja laajenee vuonna 2012 lappiin!
TIISTAI 22.11.2011 klo 21:16
Future Cup asfalttisarjan kilpailuja ajetaan viidellä (5) paikkakunnalla ja osakilpailuja on yhdeksän (9) kappaletta. Sarja alkaa 29.5. Raaseporin kilpailulla ja tuplakisat vedetään Seinäjoella ja Hämeenlinnassa, Oulussa ja kausi päätetään syyskuussa lapin jänhkällä Levillä, Kittilässä. Toivotaan järjestäjien huomioineen, että kisapäivänä aurinko laskee Kittilässä heti kahdeksan jälkeen ja näissä vehkeissä ei valoja löydy. Asfalttisarja täyttää 10-vuotta, joten eiköhän juhlavuosi tuo mukanaan railakasta autourheilumeininkiä ja yleisölle uskomattomia elämyksiä!
Närhi Oy, Kuopion Kuljetus Kalusto Oy ja Raskassarja ovat edelleen vuonna 2012 vahvasti näkyvissä kaikessa tiimin toiminnassa. Kalustoon pitää keksiä joka vuodelle jotain pientä päivitystä, muuten tippuu kehityksen kelkasta.
Jonkinlaisia kehityssuunnitelmia on hierottu ja katsotaan mitä ehditään ja pystytään toteuttamaan. Alustan, moottorin ja muun tekniikan kehitys tuskin loppuu autourheilussa koskaan, tosin parantaa voi paljon muutakin. Se on varmaan, että reitillä ja huoltopaikalla olemme näkyvillä entistä paremmin. Tuoreimmat tiedot Future Cup:sta läydät sarjan kotisivuilta: www.futurecup.fi.
Facebook tiimisivu: Monet ovat huomanneet, että käytämme tiedottamiseen myös sosiaalisen median Facebook-yhteisöpalveluun perustettua tiimisivustoa. Sieltä löytyy mielenkiintoista juttua ja videota vuosien varrelta. Kannattaa liittyä! Nettisivustolla on kauden mittaan käynyt porukkaa yli 100:sta maasta, joten Coltainen kiinnostaa myös maailmalla.
Future Cup Isonkyrön tuplakisa: pronssia ja harmaita hiuksia
SUNNUNTAI 28.08.2011 klo 22:57
Kilpailut ajettiin Isonkyrän keskustassa, valtatien 18 tuntumassa. Isonkyrön Koulukeskuksen toimiessa kilpailutoimistona ja varikkona. Lauantaina 27.8. kilpailu starttasi klo 14.00 ja sunnuntaina kisa korkattiin klo 11.00. Kilpailureittinä toimi noin 2,2 km pituinen asfalttibaana. Kisoissa oli mukana reilu 110 kilpailijaa, joista yli kaksikymmentä kuskasi nelivetokalustoa.
Lauantaipäivän kisa starttasi klo 14, helteisen loppukesän kelin saattelemana. Aurinko paistoi, katsojat viihtyvät ja hiki virtasi. Autoon oli tehty hieman muutoksia tätä kilpailua ajatellen ja niiden toimivuus tultaisiin testaamaan ensimmäisellä kierroksella. Kun kierroksen tulokset oli saatu taululle niin sijoitus näytti kolmatta paikkaa 0,97 sek kärkipaikasta. Suunta oli selvästi oikea, kunhan formuloista kuuluisaan balanssiin löydetään kultainen keskitie.
Toiselle kierrokselle lähtiessä tehtiin vielä vähän hienosäätää ja pitkän odottelun jälkeen myös nelivetohirmut päästettiin radalle. Alku meni melko hyvin, mutta ns. koulunpihan kiertämisen jälkeen vehkeet lipesivät nurmikonleikkuuseen oli kalusto oli ajoradan ulkopuolella. Aikaan ei siis tullut parannusta mutta sijoitus säilyi kolmantena.
Päivän päätteeksi pokattiin pronssi pokaali ja ruiskuteltiin samppanjat! Illalla ryömittiin auton kimpussa ja tarkastettiin, että mikään ei ole irrallaan tai hajonnut. Tämän jälkeen olikin aika siirtyä saunomaan ja vaaka-asentoon odottelemaan sunnuntaipäivää. [Tulokset] [Isokyrön koostevideo]
Sunnuntai
Sunnuntai meni sitten täysin penkin alle. Ensimmäisellä kierroksella Mika otti itselleen todella harvinaisen aavistuslähdön ja tästä "lätkäistään" minuutin aikasakko, joten sen kierroksen aika oli pilalla. Toinen kierros alkoi datatietojen mukaan todella hienosti, mutta loppuosalla oli ns. Aasian - Tyynenmeren mestari oli öljynnyt radan (koneen/laatikon räjähdys?) ja perään lähteneiden kisa oli pilalla. Mika kuului niihin huono-onnisiin, jotka saivat ajaa liukkaankelin radan öljytyllä pinnalla. Itse asiassa kisa pistettiin poikki juuri Mikan jälkeen ja rata putsattiin loppuosan kilpailijoita varten. Eilen samassa tilanteessa öljyt radalle tiputtaneen perää lähteneet saivat uusia ajonsa, mutta yöllä kuun asento oli ilmeisesti kääntynyt ja muuttanut samalla käytäntöä! Näin molemmat lähdöt olivat tuhoontuomittuja. Saattoipa tilanteesta jokunen ärräpää irrota kun hieman harmitti... [Tulokset]
Leppävirran SM-rallisprintissä ulkoilutettiin rallikalustoa
SUNNUNTAI 04.09.2011 klo 01:40
Kilpailupaikkana toimi jo aiemmiltakin vuosilta tuttu Mustinmäki. Mikan edellinen sorakisa oli juuri vuosi sitten Leppävirralla. Kilpakalustona toimi Mitsubishi Lancer Evo IV eli tiimin ralliauto. Kilpailupäivä valkeni tihkusateisena ja lähes koko päivän pilviverho peitti taivasta.
Lopputuloksena oli kahdeksan paikka Suomen huippujen kovassa seurassa, totuttua tehottomammalla autolla ja minimaalisella sorakokemuksella eli kilpailu vuodessa. Joka rallikalustolla oli sellainen plus-miinus sijoitus. Välillä kyllä tultiin täydellisellä yleisö viihtyy tyylillä kuten viereisessä maalimutkan kuvasta voi huomata. Ostohalukkaille tiedoksi, että päivän aikana AKK:n toimesta todettiin, että kaluston paino, kuristin ja myös polttoaine täyttävät kalustolle asetetut vaatimukset.
Dobingtestiä ei sentään tarvinnut antaa! Tämä kauden oli ensimmäinen kerta kun polttoaineita testailtiin rallisprint puolella ja tälläkin kertaa otos taisi jäädä valitettavan pieneksi. Tiimissä alkaa keskittyminen kauteen 2012 ja muihin vastaantuleviin koitoksiin. [Tulokset] [Kuvat]
Ps. Yhteistyökumppanimme Kuopion Kuljetus Kalusto Oy:n uudet toimitilat valmistuvat syyskuun loppuun mennessä nykyisten toimitilojen viereen Kuopion Sorsasaloon. Muutto uusiin tiloihin toteutuu vuoden 2011 loppuun mennessä. Lähes 1500-neliöiseen kiinteistöön tulee myymälä-, toimisto- ja koulutustiloja lähes 540 neliömetriä. Uudessa 250-neliöisessä myymälässä tuotteet saadaan entistä paremmin asiakkaitten nähtäväksi. Kuopion Kuljetus Kalusto kuuluu Joensuun Autohajottamo Närhi Oy-konserniin. KKK Oy ja Närhi Oy kuuluvat maanlaajuiseen Raskassarja -ketjuun.
Future Cup: Ikaalinen & Parkano = 2 x 6
MAANANTAI 08.08.2011 klo 00:20
Future rallisprint jatkui Ikaalisissa 6.8.2011. Kilpailu ajettiin kaupungin keskustassa 3,2 km pituisella radalla. Reitiltä löytyy reiluja korkeuseroja ja haasteen tarjosi pienten kujien vanha ja epätasainen asfaltti kaikkine röykkyineen. Ratahan on todella haastava kuljettajalle ja kalustolle.
Koko päivän oli pieni sateen uhka mutta itse kilpailun aikaan esteri ei hanojaan aukaissut vaan kisa päästiin ajaamn kuivalla kelillä. Ensimmäisellä kierroksella Mitsubishin voimansiirron ns.väliakseli antautui lue: katkesi voiman edessä eli ns. "harjoituskierros" jäi ajamatta. Päivän aikana kilpailijajoukko koki todella paljon voimansiirto-ongelmia, joka ilmeisesti johtui röykkyisestä reitistä. Coltiaisen katkennut akseli vaihdettiin ja toisella kierroksella tuli kuudenneksi nopein aika. Joka oli edes sinnepäin. Jarrumurheista on ilmeisesti päästy viimein eroon tehtyjen muutostöiden ansiosta. [Incar-video] [Koostevideo + incar]
Parkano: Future-cupin viides osakilpailu ajettiin Parkanossa Pahkalan teollisuusalueella sijaitsevalla n. 3 km pituisella radalla. Parkanon rata oli kaikille täysin uusi tuttavuus ja todella vauhdikas sellainen. Hienon työn oli järjestäjäporukka tehnyt. Ei voi yhtään moittia! Ensimmäisen kierroksen jälkeen oltiin tuloksissa neljäntenä, 1,89 sekunnin erolla kärkipaikkaan. Toiselle kierrokselle tehtiin hiukan alustansäätämuutoksia sekä etu-, että takapäähän joiden toivottiin rauhoittavan menoa. Alkuosan kurvailuissa näin myös tuntui ns. takapuolituntumalla tapahtuneen.
Sitten tapahtui odottamaton kun edestä "räjähti" kuskin puoleinen vetoakseli ja matka jäi siihen. On muuten 1,5 vuoteen ensimmäinen vetoakselirikko ja ainutlaatuinen tällä vetoakselityypillä. Loppusijoitus oli Ikaalisten tapaan kuudes, johon ei todellakaan oltu tyytyväisiä! [Puskurikameran video] [Koostevideo] TV: Kisalähetykset Ikaalisista ja Parkanosta tulevat televisiosta peräkkäin perjantaina 19.8. klo 20.00 ja 20.30 MTV3 Maxilta. ps. Seuraavat kapinat ovat Isossakyrässä lauantaina ja sunnuntaina 27. ja 28.8.2011
Ennakko: Future Cup 6.8. Ikaalinen / 7.8 Parkano
MAANANTAI 25.07.2011 klo 23:22
6.8. Ikaalinen: Future Rallisprint jatkuu Ikaalisissa lauantaina 6.8.2011. Kilpailu ajetaan aivan kaupungin keskustassa 3,2 km pitkällä katurata. Rata pitää sisällään reiluja korkeuseroja ja haasteen tarjoaa pienten kujien vanha ja epätasainen asfaltti kaikkine röykkyineen. Viime vuonna loppuosan asfaltin urista harjaamatta jäänyt hiekka aiheutti muutamille kuljettjille harmaita hiuksia. Toivotaan, että sisämutkiin sijoitetut viime vuotiset vesitynnyrit on tänä vuonna korvattu jollain muulla.
Tarjolla on paljon ysikymppejä, muutama vauhdikas paikka ja toivottavasti yleisölle hienoja elämyksiä. Rata on todella haastava kuljettajalle ja kaluston alustansäädöille, jonka lisäksi autosta pitää löytyä lukuisten jyrkkien mutkien vuoksi kääntyvyyttä ja kiihtyvyyttä.
Varikko Ikaalissa aukeaa klo 8.00 ja varsinainen kilpailu käynnistyy klo 15.00. Tulkaahan jututtamaan tiimiä varikolle, joka sijaitsee Ikaalisten urheilukentällä (Pirkantie). 7.8. Parkano: Future-cupin viides osakilpailu starttaa klo 12.00 ja kaasutellaan Parkanossa Pahkalan teollisuusalueella sijaitsevalla n. 3 km pituisella radalla. Parkanon rata on kaikille täysin uusi tuttavuus, joten siitä ei varsinaisia ennakkotunnelmia voi antaa. Katsotaan mitä ratamestarit ovat kilpailijoiden iloksi keksineet!
9.7.2011 Happy Beach asfalttisprint, Vaala
SUNNUNTAI 10.07.2011 klo 12:37
Happy Beachin on vauhdikas, todella kapea ja puut ovat lähellä tietä. Toisella kierroksella rata on yleensä puhtaampi ja ajat paranevat. Lisäksi rataa reunustavien renkaiden kanssa täytyy olla aina tarkkana, liika yritys kostautuu. Radan kymmenen 90 asteen mutkaan, kasvattavat ns. helppojen virheiden mahdollisuutta. Mittaa tällä todella haastavalla radalla on 3,3 km.
Kilpailussa oli mukana lähes 100 kivenkovaa kuljettajaa huoltojoukkoineen. Kilpailu alkoi klo 15 eli aamupäivän kilpailijat saivat hikoilla rantamaisemissa kapinoita odotellessa kun lämpötila oli kivunnut lähes 30 asteeseen. Ensimmäinen kierros meni suhteellisen ok, vaikka olisihan muutaman paikan voinut lasketella kovempaa, tuloksissa nimittäin oltiin vasta kolmantena. Onneksi rallisprintissä on vielä toinen kierros joten aikaa pystyy parantamaan. Niin kalusto kun kuljettajat muuten kävivät helteessä todella kuumina.
Toiselle kierrokselle lähdettiin tekemään hyökkäystä. Tämä kostautui, ehkä jo hieman tutuksi tulleessa mutkassa. Tosin sanoen radan alkuosalla lähdettiin suorittamaan vaakapiruettia ja tälläistä nopeatempoisessa kisassa ei kärsi tehdä. Tässä kasvatettiin autourheilumaiset sarvet ja ns. ysikympit meni sitten aivan reisille. Sen verran Coltainen sai ko. kierroksella kyytiä, että muutamaan paikkaan ei kärsi tulla enää yhtään kovempaan tai paikallinen mäntymetsä harventua. Lopulta aika parani muutamalla kymmenyksellä, vaikka balettisuoritukset tietysti veivät mahdollisuuden suurempiin urotekoihin. Lopullinen sijoitus ylimääräisten kuvioiden jälkeen oli yleiskilpailussa neljäs. [Tulokset] [Happy Beach video]
Lapinlahdella muut jäivät jalkoihin ja voitto kirjattiin Coltiaiselle!
SUNNUNTAI 19.06.2011 klo 12:56
18.6. Kisattiin rallisprintissä Lapinlahdella, joka sijaitsee sellaiset 60 km Kuopiosta pohjoiseen. Kilpailuun lähti mainetta ja kunniaa hakemaan noin 100 kuljettajaa eli hyvät kapinat oli tiedossa.
Reitti oli perinteinen eli lähtö monitoimitalon pihalla, jonka jälkeen ahdasta rakennusten kiertelyä. Omat mielenkiintoisen osansa luovat reitillä olevat hidastetöyssyt. Väliosuus lasketellaan 100 - 160 km/h vauhteja. Lopussa pyyhkäistään pölyt irti kun lasketellaan isoa kovaa ja nopeudet nousevat 190 km/h paremmalle puolelle. Maaliin käännytään 180 asteen mutkan kautta. Kokonaisuudessaan reitille kertyy pituutta noin 2,7 kilometriä. Autoon ei oltu tehty edellisten kisojen jälkeen mitään suurempia muutoksia vain pientä hienosäätää.
Kilpailu alkoi iltapäivällä klo 15, joten aamulla oli aika jutella kilpakumppaneiden kanssa ja pyöritellä peukaloita. Heti ensimmäisen kierroksen alkumetreillä oli selvää, että tälle vuodelle tehdyt alustamuutokset ovat onnistuneet. Coltiaisella pystyin laskettelemaan kuivalla asfaltilla kuten kuljettaja tahtoi. Kalusto vaan tuntui jotenkin oudon tukkoiselta. Ajo sujui ihan mukavasti hieman ajorytmiä sotki kun edellä lähtenyt kilpakumppani oli rysäyttänyt Mitsubishi Galanttinsa katolleen ja ajatus oli karata ajamisesta. Viimeisessä 180 kurvissa meinasi olla koppi käsiä ja jalkoja täynnä, mutta siitäkin jotenkin selvittiin. Tuloksena oli kierroksen nopein aika ~1,6 sekunnin erolla seuraavaan.
Kun kilpailu eteni junioreiden nelivetoluokan kohdalle niin taivas repesi ja vettä tuli noin 10 minuuttia kaatamalla. Tämän jälkeen jäätiin odottelemaan kuivuuko reitti toiseen kierroksen alkuun mennessä. Toisen kierroksen alkaessa radan alkuosalla oli sen verran satunnaisia kosteita paikkoja, että Mika päätti olla rikkomatta kalustoa ja otti alkupään osan radasta järjellä. Loppuosalla piti kuitenkin kokeilla muutaman jarrumerkin siirtämistä tulevia vuosia ajatellen. Ensimmäisen kierroksen sijoitukset pitivät yleisen kärkipään osalta eli toinen peräkkäinen Lapinlahden voitto! Vuonna 2010 voitto tuli hurjassa kaatosateessa ja nyt ensimmäisen kierroksen kuivassa kelissä ajetulla ajalla. Toiseksi ehti Kajaanin Jani Itkonen ja kolmanneksi kaasutteli Jukka Tenho, joilla molemmilla kalustona Mitsubishi Lancer Evo.
Alkukauden vaivanneet moottoriongelmat on saatu ilmeisesti selätettyä ja päästää ajamaan kilpaa. Kerätyn datan mukaan loppuosan suoralle saatiin kelattu vauhtia 193 km/h! Kovin paljon enempää ei Coltiainen nykyisillä välityksillä "kipittää" kyytiä. Taitaa kuitenkin riittää Suomen ratojen tarpeisiin. [Lopputulokset] [Videokooste]
Seinäjoen ja Kokkolan kilpailuista ei voittoa tai menestystä
MAANANTAI 16.05.2011 klo 00:17
Seinäjoen kilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen oltiin neljäntenä pienten jarrumurheiden saattelemana. Tauolla vaihdettiin jarrulevyjä ja paloja uusiin. Toisella yrittämällä jarrut ja auto pelasi, mutta nyt oli bensansyötössä probleemaa. Kokkolassa ensimmäinen kierros meni kaiken toimiessa hienosti ja ajo tuntui siltä, että kaikki onnistui. Tuloksena kierroksen viides paikka ja eroa kärkeen 1,92 sekuntia.
Kovaa ne pirulaiset menevät! Toisella kierroksella ajasta oli tiedonkeruun mukaan lähtemässä 800 m ajon jälkeen jo 0,4 sekuntia pois, kunnes syttykatkon deaktivoinnin "patentti" petti ja loppuosa radasta moottori kävi miten sattuu. Jonkinlainen ajanparannus siis oli tulossa! Hiukan muuten harmitti, ettei ihan voimasanoja olisi ollut ilmassa.
Kalusto herätti taas varikolla melkoista kiinnostusta. Viikonlopun aikana saariin kertaa saatiin tekniikasta ja kaluston historiasta kertoa paikalle saapuneelle yleisölle. Pientä positiivisuutta? Auton ajettavuus näyttää kuitenkin lupaavalta tulevia koitoksia ajatellen eli jotain on saatu toimimaan! Nyt kalustoa voi viedä pienessä luistossa ilman suurempia kengurun loikkia. Moottori(kin) laulaa toimiessaan hienosti. Seinäjoen videokooste, Kokkolan videokooste ja Kokkola "OnRoof" video
Future Cupin avauksen viides tila ei tyydytä!
MAANANTAI 25.04.2011 klo 11:42
Asfalttikauden avauskilpailu ajettiin n. 2,4 km pituisella reitillä, Horsbäckin teollisuusalueella. Kilpailussa mittaa toisistaan otti reilut 120 kuljettajaa, joista nelivetokalustoa kuskasi lähes 30 huimapäätä. Kun savon sydämmestä ensin jokusen pysähdyksen ja mutkan kautta siirryttiin noin 500 km kohti etelää niin oltiin kisapaikalla.
Inkoon paikallinen täyden palvelun talo tarjosi matkalla erittäin hyvää ruokaa ja juomaa. Taloväelle suuri kiitos siitä! Kisapaikalla la -su välisenä yönä lämpötila painui nollan lähelle, mutta kisapäivänä lämpötila nousi +19 seutuville, joten voitiin puhua ihan lämpimästä kevätpäivästä!
Kilpailu
Kisaa startattiin odottavin tunnelmin kun autoon oli tehty taas runsaasti muutoksia niin etu-, takajousitukseen kuin moottoripuolelle. Ensimmäinen kierros lähti liikkeelle "kuiskaten" kun ns. paukkujärjestelmä ei halunnut kytkeytyä päälle kuin vasta puolessa välissä reittiä. Ilmeisesti tämän seurauksena loppuosalla rataa vielä yksi tulppa pimeni ja maaliin nilkutettiin kolmella sylinterillä. Tulokset näyttivät tähän nähden ihan kohtuulista aikaa. Sijaluku viides, mutta vain 0,78 sekuntia toisesta paikasta. ks.kuva
Toinen kierros
Toiselle kierrokselle vaihdeltiin tulpat ja testailtiin paukkujärjestelmän toimivuutta. Kaikki näytti ainakin huoltopaikalla toimivan. Tarkoitus oli jättää jarrutukset hieman myöhemmäksi ja pauhaavalla moottorilla riehua kolmen joukkoon korokkeelle. Homma karkasi alkumetreillä kun pelit karkasi kylki edelle ulkokurvin hiekkavalliin. Tässä meni sen verran aikaa, että näissä kapinoissa se on valovuosi. Lisäksi pyöränkulmat ottivat osumasta sen verran kipeää, että loppuosalla meno oli vähintään yleisöystävällistä. Ensimmäisen kierroksen aika jäi siis voimaan ja tämä oikeutti lopputuloksissa viidenteen sijaa. Muutama lapsilta kielletty sana saattoi päästä ilmoille kun tämä ei tyydyttänyt. Joukkuekilpailun pisteissä Team Simetek (Kosunen-Roivainen-Roivainen) on ensimmäisen kilpailun jälkeen seitsemäntenä. Yritetään seuraavaan kilpailuun saada pienet moottorin käyntihäiriöt kuntoon ja uudella raivolla kohti palkintokoroketta!
Future Cup jatkuu 14.05. Seinäjoella ja seuraavana päivänä 15.05. ajetaan Kokkolassa! Kisalähetys Raaseporin osakilpailusta tulee MTV3 Max kanavalla perjantaina 6.5. klo 20.00. Uusintana lähetys nähdään heti lauantaina, samaiselta kanavalta. Lähetys on nähtävissä sarjan nettisivuilla, television ensiesityksen jälkeen. [Puskurikameran video, 1 ajokerta, 720p HD]
Future Cup asfalttisarja starttaa Raaseporista 24.4.2011!
Maanantai 18.04.2011 klo 18:22
Future Rallisprint sarja ajetaan kaudella 2011 Cup arvon alla. Rallisprintin asfalttikesä korkataan pääsiäisviikonloppuna Raaseporissa. Horsbäckin teollisuusalueella n 2,5 km reitillä mittaa toisistaan ottaa reilut 120 kuljettajaa joista nelivetokalustoa kuskaa 28 huimapäätä! Coltiainen sinkoilee asfaltille Erkki Koskelon WRc:n perään numerolla 117. Ilmoittautuneet (pdf)
Future Cup sarjan osakilpailut ovat lisääntyneet kaudelle 2011 yhdellä kilpailulla. Vuonna 2010 osakilpailuja ajettiin 6, tänä vuonna kisoja on 7. Kesän aikana sprintkaravaani vierailee Raaseporissa, Seinäjoella, Kokkolassa, Ikaalisissa, Parkanossa ja Isokyrössä tuplakisassa! TV-koosteet kilpailuista näkyvät MTV-Maxilla ja Future Cup kotisivuilla televisiolähetyksen jälkeen! Kauden 2011 Future Cup osallistujat löydät sarjan kotisivuilta: www.futurecup.fi.
Q8 Oils tuotemerkki näkyy tiimin toiminnassa myös vuonna 2011
Q8 Oils yksi maailman isoimmista öljy-yhtiöistä, jatkaa tiimin kanssa viime vuonna käynnistynyttä yhteistyötä. Visuaalisesti Q8 Oils näkyy tiimin toiminnassa niin kilpakalustossa, huoltopaikoilla kuin sähköisissä medioissa.
Voiteluaineiden laatuvaatimukset tiukentuvat koko ajan. Alan tekninen kehitys asettaa jatkuvasti laatupaineita öljyjen ominaisuuksille vaativissa olosuhteissa. Monessa tapauksessa tämä työ toteutuu juuri yhteistyössä asiakkaittemme kanssa. Suomen maahantuojana toimii: Oy Sandman - Nupnau Ab, 00720 Helsinki.
Kesän bitumikapinat koputtelevat ovella ja kiire yltyy talleissa
PERJANTAI 01.04.2011 klo 01:04
Vuodeksi 2011 pistimme pienen keltaisen moottorin täysin uusiksi. Lohko repäistiin Scanian kuorma-autosta, kansi Mitsubishi Evo:sta ja kylkeen pultattiin uuden sukupolven turboahdin. Kyseessä on siis vuoden 2013 luokitusten mukainen World Rally Car moottori. Näillä eväillä kalusto on jälleen ainutlaatuinen maailmassa.
Tosin odottelemme vielä viimeisiä taikasanoja, jotta erikoisesta voimanlähteestä saadaan kaikki hevosvoimat valloilleen. Lisäksi siirryimme kisamakkarasta salattiin ja salaisena aseena otimme käyttöön Kreikkalaiset kirsikkapastillit.
Muutama kilpailija on jo saanut alkuvuodesta karvaasti kokea mitä pumppubensa tekee näille turbomoottoreille. On nähty sulaneita mäntiä, läpihenkittäviä lohkoja kuin sytytystulppa sulkeisia. Toivotaan, että tiimin on moottori pitää tulevan kauden ajan metallit sisuksissaan. Painossa annamme tasoitusta, mutta toivottavasti edes yleisö viihtyy kesäkauden näiden laitteiden paukkeesta tai paukkamattomuudesta. Kesästä 2011 kannattaa nauttia voihan olla hyvinkin, että tästä luokasta vetäytyy kauden jälkeen jokunen kuljettaja.
Future Cup
Asfalttikauden aloittajaiset kurkistelevat jo ovella, vaikka savossa lunta on vielä haaroihin asti. Bituminpalat lentävät taivaalle jo 24.04.2011 Tammisaaressa kun pyyhkäistään Future Cup asfalttisarja käyntiin. Toivotaan, että silloin ei kovin paljon tiputtele lunta taivaalta. Eihän sitä tiedä jos savosta raahataan kisapaikoilla useampi nelipyöräinen.
Kallavesjä 2011 Kuopio-hallissa 1. - 3.4.2011
Lisäksi kevät tuo tullessaan Kallavesj-veneilyn ja vapaa-ajan messut Kuopio-hallissa 1. - 3.4.2011, jossa tiimin kalustoa voi ihmetellä Kuopion Urheiluautoilijoiden osastolla (A 22). Kuopiohallin ovet aukeavat perjantaina 1.4. klo 11.00. Veneilyn lisäksi esillä on vapaa-aikaan liittyviä tuotteita kalastusvälineistä kanootteihin ja kartoista karttaplottereihin. Tervetuloa!
Avoinna: pe 1.4. klo 11 - 18, la 2.4. klo 10 - 17, su 3.4. klo 10 - 17
"Vanhalla" sotaratsulla voittoon! Mika Kosunen Kiparin kunkku 2011
SUNNUNTAI 20.03.2011 klo 19:54
Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan talvikausi käytiin päättämässä Rautavaaralla. Mikalle kilpailu oli samalla yllättäin vuoden ensimmäinen rallisprint. Tiesitkö muuten, että Kiparissa on maailman pisin luonnonkelkkarata. Toisinsanoen melkoisissa vaaramaisemissa seikkailtiin. Kuljettajia oli mukava noin sata. Kilpailusta oli siis tulossa tiukka ja haastajia riitti molemmille käsille.
Lisähaastetta tarjosi vastustajien kaluston +500 hv lukemat. Tasoitusta siis annettiin reilut toista sataa pientä ponia. Pienen lisäjännityksen toi vaihteisto, mitä käskettiin ihan perinteisen H-kaavion malliin. Mikahan on jo reilut pari vuotta tottunut vaihdekepissä pelkkään eteen-taakse käskyttämiseen. Onneksi reitti sentään oli tuttu ja turvallinen!
Ensimmäinen kierros meni täysin yliyrittämiseksi kun hanskalla yritettiin paikata tehonpuutetta ja yleisö viihtyi lumipenkkojen pälistessä. Moneen paikkaa ei voinut tulla kyllä yhtään kovempaa, sen verran rajoilla liikuttiin. Tuloksena oli ensimmäisen kierroksen toiseksi nopein aika, joka sinääns. oli pieni yllätys. Toiselle kierrokselle riskikynnystä noin 2,6 prosenttia alemmaksi ja uudella innolla matkaan. Vieläkin mentiin sellaista tyyliä, että hetkittäin taisi ylemmät voimat hallita. Nyt taululle rävähti noin 4 sekunnin parannus, joka riitti kilpailun nopeimpaan aikaan parin sekunnin erolla Kajaanin Jani Itkoseen. Kiparin kunkku vuosimallia 2011 on siis Mika Kosunen. Kun vielä Ismo Törn riipaisi samalla kalustolla junioreiden toiseksi niin kotimatkalle voitiin lähteä iloisin mielin. [Incar-video] [Lopputulokset]
Itäralli päättyi täysin ennen aikojaan
SUNNUNTAI 13.03.2011 klo 00:30
Ennakkotiedot kertoivat, että Pohjois-Karjalan maisemissa ajettavaa olisi kaikkiaan 183 km. Sisältäen kuusi haastavaa erikoiskoetta, yhteensä 77 km. Ralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä reilut 200 paria.
Aurinkoisessa pakkaskelissä lämpätila pyäri päivän aikana -5 ja +2 asteen välillä. Rattia pyäritti Mika Kosunen ja kartturina jatkoi Pasi Moilanen. Lancerin alle pyäriteltiin jonkinlaiset, ehkä jo parhaat päivänsä nähneet myös toisen piikkirenkaiksi kutsutut kiekot.
Ek1:lla oli kokonaisuudessaan melkoisilla urilla. Muutaman kilometrin hurjastelun jälkeen reiluhko hyppy ja yläkerran ukko väänsi kytkimestä autosta kaikki virrat pois. Tästä kalusto rullaamalla nyppylälle ns. takatulijoille näkäisellä paikalle parkkiin. Vajaan 10 minuutin tutkiskelu ja vika läytyi. Mitsu heräsi taas eloon. Autokunnan suurin jännitys ja into rallista kyllä hävisi jo tässä vaiheessa. Ek 2 lasketeltiin vailla menestyspaineita hienosta tiestä nautiskellen pätkän kolmanneksi nopeinta vauhtia. Tämän jälkeen kilpailijapari suuntasi huoltoparkkiin nauttimaan ansaitut voileivät. Kaluston tankkaus ja kohti uusia seikkailuja!
Ek3 oli makeaa tietä, josta tupsahti neljänneksi nopein aika. Sieltä siirtymän kautta erikoiskokeelle numero neljä, jossa alkoi taas tapahtua. Melkoista nyppyjen ylitystä, kääntyy, kirraa ja mutkittelee kuin Linnanmäellä. 15 km kohdalla rutinaa, rahinaa ja 4-vaihde ei pysy enää päällä. Pikainen laskutoimitus ja on selvä, ettei laatikkoa kannata rikkoa enempää. Toisinsanoen 20 km kohdalla pätkältä pois ja kohti huoltoparkkia ja kotimatkaa. Itäralli päättyi siis keskeytykseen, mutta hauskaa oli ja muisteltavaa jäi. Tässä yhteydessä on myös hyvä kiittää Itärallin järjestäneitä tahoja hienosta ja vauhdikkaasta reitistä. Incar-videokooste Joensuusta (19 min)
Ylös, alas ja yhteen tullaan.. Kiuruvesi ralli päättyi voittoon
SUNNUNTAI 20.02.2011 klo 17:19
Ensimmäinen erikoiskoe meni aivan tunnustellessa vauhtia. Olipa sinne heti alkuun saatu katsojien lämmittämiseksi oikein kunnon lumitalkoon aikaiseksi. Ilmeisesti merkinlinjan aikaan saannoksia. Aika monen kisa siis taisi mennä piloille heti ensimmäisillä kilometreillä. Noh, pätkälle tuli kuitenkin nopein aika. Tästä jatkettiin toiselle erikoiskokeelle. Sielläkään ei oikein ollut mitään ihmeempään. Pojat jatkoivat omaa "rauhallista" tahtiaan ja muut ilmeisesti vielä hiljempaa kun taas napsahti nopein aika. Kahden erikoiskoneen jälkeen hallussa oli johtopaikka 18 sekunnin turvin. Melko perushomma kun jäljellä oli enää vajaa 7 kilometrin mittainen pätkä.
Viimeisellä eli kolmannella pätkällä kalusto alkoi kulkea vapautuneen tunnelman myötä, kunnes kilpakumppani poikittain tiellä, tukkien täysin koko tien. Hätäisimmät eli kartanlukija juoksi nostamaan. Toisilla oli jo kokemusta vastaavista tilanteista eli kuljettajalla (lue: ei niin kiirettä). Lisää autoja alkoi kertymään taakse ja viimein porukalla Honda irtosi penkasta.
Tämän jälkeen alkoi noppakisa kun lisäksi ajanotto oli pettäny ko. erikoiskokeella. Viimein pitkän odotuksen (yli 2h) ek3:n tulokset vedettiin yli ja sijoitukset ratkaistiin kahden ensimmäisen erikoiskokeen mukaan. Ainakin tiimin mielestä saatiin moraalisesti oikea voittaja, jostain muissa sijoista varmaan jäi spekuloinnin aihetta. Näin Pasille saatiin pokaalikaappin täytettä ja rallikausi käyntiin kohtuullisen mukavin (vaihtelevin) tunnelmin. Katso railakas videokooste kilpailusta...
ps. Seuraavaksi "valkoisen paholaisen" voi nähdä 12.3.2011 Joensuun Itärallin tunnelmissa. Siellä päästää kurvailemaan isolla numerolla ja urissa. Voi tulla kiire...
Kaudelle 2011 kilpailuja harkitusti
SUNNUNTAI 16.01.2011 klo 23:20
Edellinen ralli nelivetoisella kalustolla on pyyhkäisty vuonna 2006 eli uudelle vuosikymmenelle pitää saada uusia kokemuksia. Colttia ne ei ole vieläkään luokitelleet eli sillä ei ainakaan olla liikenteessä. Pienen reissun toteutuessa kartturin penkille Aku Ankkaa lukemaan istahtanee TienTukon ammattilainen eli Moilasen Pasi, joten tapahtumassa ei saada tylsää millään.
Tavoitteena ei ole maailmanmestaruus vaan laatuaika penkkojen välissä (toivottavasti). Nälissään olevat pikkulinnut ovat metsästä lauleskelleet Pasin pokaalikaapissa on vielä tilaa ja teemme kaikkemme, että tilaa vielä tämän(kin) lumiriehan jälkeen. Katsotaan jääkä tämä ainutlaatuiseksi seikkailuksi vai onko jatko-osia tiedossa. Kevätauringon valuttaessa virtuaalilumet Coltiaisen päältä täytynee pienokaista ulkoiluttaa tasaisemman kiviaineksen päällä. Hiukan arveluttaa millaista tulosta siitä tulee, mutta varmaa on, että muista kilpakumppaneista erilaisella konseptilla ollaan taatusti liikenteessä. Tälläkin kertaa johtuen Akk:sta. Onhan kiva, että sääntäihin tulee muutoksia edellinen muutos korvaten. Jääkään kuitenkin loput vielä kertomatta, että jotain miettimistä jää. Kilpakumppanit ovat hampaat irvessä uudistaneet kalustoaan, että taas mentäisiin entistä kovempaa. Tavataan näitä tuttuja kauden kilpailuissa ja pidetään hauskaa. Aina kilpa-autoilussa ei tarvitse kiroilla vaan voi vaan jutella mukavia kilpailija- ja kannatajajoukon kesken. Nauretaan kun tavataan! ps. Kuluvana vuonna vietetään tiimin www-sivuston 10-vuotisjuhlia. Niin se vaan aika vierähtää!
Vuosi 2011 puhaltaa muutoksia rallisprint sääntäihin ja sarjoihin
SUNNUNTAI 26.09.2010 klo 22:30
Rallin MM-sarjassa siirrytään ensi vuonna 1,6-litraisiin turbomoottoreihin. Rallisprintissä ihan näin radikaalia ei tapahdu. Tosin mm. rallisprintin luokkajako tulee muuttumaan. Nelivetoisten uusi luokka numero on neljä (4).
Rallisprintin SM-sarjasta asfalttikilpailut jäävät pois ja sarjassa ajetaan kolme kilpailua talvella ja kolme soralla. Ajovarusteisiin lisätään tulelta suojaava: alusasu, sukat, huppu jo nykyisten ajovarusteiden lisäksi. Hans-niskatuki tulee pakolliseksi vasta vuonna 2012. Mainittakoon, että Mika on käyttänyt Hans-niskatukea jo vuodesta 2008.
18 kilpailua, 7500 km ja tapahtumia
Kaudella 2010 sijoitukset vakiintuivat SM- kuin Future-sarjassa viidennen sijan tuntumaan. Märällä ja tasaisella asfaltilla kalusto toimii, tästä osoituksena Lapinlahden ja Tuusniemen kisojen voitot. Nyt pitää läytää se nero, joka kertoo kuinka kaluston hyppiminen saadaan pois ja päästään ajamaan voitoista kaikissa olosuhteissa.
Kaudella ajetun 18 kilpailun lisäksi kalusto oli näytteillä Järvi-Suomen suurimmilla veneilymessuilla eli Kuopio Kallaves'j messuilla. Messuilla vieraili viikonlopun aikana reilut 13 000 kävijää. Asiakkaat ja lapset pääsivät tutustumaan kalustoon myös Kuopion Shop Center tapahtumassa, POP urheilukisoissa Siilinjärvellä ja kesäkuussa Teboil Vuorelassa. Huoltokalusto oli 2-4.9. Jämsässä FinnMetko 2010 raskaskonealan suurnäyttelyssä Q8 Oils osastolla. Näillä messuilla viikonlopun aika kävi yli 33 000 kiinnostunutta. Matkustuskilometrejä kertyi noin 7500 km, joten kyllä Suomi on tullut tutuksi myös tällä kaudella.
Suuri kiitos kaikille tällä kaudella mukana olleille,
jotka osaltaan mahdollistivat kilpailemisen SM-rallisprint ja Future- asfalttisarjassa!
Henkilökohtaisesti on vielä täysin auki ajetaanko ensi vuonna SM-sarjassa. Rengaskustannukset talvi- ja sorakilpailuissa ovat todella huomattavat, jonka lisäksi talvella muiden luokkien kapeammat autot kaivavat tiet niin pahoille urille, että leveydeltään wrc-kalustoa vastaavalla Coltilla ajaminen ei ole mielekästä.
Vaihtoehtona on talven aikana kiertää aluekilpailuja toisella kalustolla, rakentaa Colt iskukuntoon ja keskittyä Future-asfalttisarjaan. Vuonna 2011 puhutaan Future Cupista kun sarjalle myönnetään Cup-arvo.
2011 polttoainesääntö
Kansallisessa autourheilussa tullaan siirtymään kaudella 2011 lyijyttömään 98-oktaaniseen polttoaineeseen. Tämä asettaa omat vaatimuksensa moottoreille, joten tälle saralle joudutaan tekemään rahallisia panostuksia. Tiimin kokemuksen mukaan ns. pumppubensa aiheuttaa turbokoneisiin kansiremontteja ja turbon huoltomäärien lisäämista. Pelkästään moottorin säästämiseksi vain yhden sarjan ajaminen kuulostaa järkevämmältä. Imagollisesti etanolipohjaisen polttoaineen (E85) käyttö autokilpailuissa olisi ollut suositeltavaa, mutta jätetään sääntäasiat viisaammille.
Facebook tiimisivu
Vuonna 2010 tiimi käytti tiedottamiseen myös sosiaalisen median Facebook-yhteisäpalveluun perustettua tiimisivustoa. Tästä saatiin paljon kiitosta, joten jatketaan samalla linjalla. Kannattaa muuten liittyä! Nettisivustolla on kauden aikana vieraillut ihmisiä 104:stä eri maasta, joten Coltainen kiinnostaa edelleen myös maailmalla. Menneellä kaudella kokeiltiin ns. kypäräkameraa ja nähtiinpä ko. kamera viimeisessä kilpailussa myös auton puskuriin kiinnitettynä. Ehkä tulevalla kaudella nähdään lisää uusia kuvakulmia, live-kuvaa? ja teräväpiirto (HD) incar-kuvaa.